keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Koulu

Koulu alkoi tänään kello kahdeksan luennoilla. Ensimmäinen bussi koululle päin lähtee tosta lähimmältä pysäkiltä viis vail puol kasi ja siihen sitten suuntasin hyvissä ajoin. Tääl ei siis tunneta akateemista varttia, joten se luento alkaa tasan kasilta, mikä on ihme sinänsä, kun yleensä kaikkialla muualla tääl ollaan niin suurpiirteisiä ton ajan kans. No bussi sitten tuli siihen pysäkille ja samas totesin, et sehän on jo täynnä. Mun pysäkki on siis neljäs pysäkki koko sen bussin reitillä.. No tungettiin viel mukaan (noin 15 henkee) ja fiilis oli ku vappuaattona, kun pyrkii Hervannasta keskustaan samaan aikaan, kun kaikki muutkin teekkarit ja fuksit. Bussin piti olla perillä varttia vaille kasi, mutta lopulta oltiin koulun pysäkillä minuuttia vaille kasi. Muutaman minuutin siis myöhästyin ekalta luennolta, mut se oli täysin paikallisen TKL:n moka. Luulis, et jos joka aamu puol kasin aikaan on tollanen ruuhka, ni muutaman päivän jälkeen vois alkaa miettiä vaikka jotain lisävuoroa tohon ruuhka-aikaan. Mut ehkä reiteistä päättävät pomot on vaan todennu, et no worries..

Luennot oli aika löysiä, lähinnä vaan kerrottiin mitä kursseilla tulee tapahtumaan ja vähä perehdyttiin aiheeseen. Kaikki luennot kesti kaiken lisäks vaan noin puolet ilmoitetusta ajasta, joten mulla oli aikaa perehtyä kirjastoon ja kampusalueeseen muutenki. Kampusta kierrellessäni bongasin tosi ison (isompi ku mun kämmen) hämähäkin verkossaan. Oli aika hassu, mut mul ei ollu kameraa, ni en voinu kuvata sitä. Tää oli siis pihalla :D

Nyt lähen tästä moikkailee saksalaisia kamuja, joista yks täyttää tänään vuosia.

1 kommentti:

  1. Kyllä kannattaa ottaa kamera aina mukaan...Minäkin hyödyn siten, että voin näyttää koulussa lapsille mukavia kuvia elävästä elämästä.
    Joku päivä aion viritellä luokkaani videotykin ja näyttää koiran ja koalan kuvat, jotka lähetit.
    Karttapallosta olemme tutkineet missä Australia sijaitsee jne.

    Tsemppiä sinulle opiskeluun!

    VastaaPoista