Tänään on ollu tosi kuuma päivä!! Virallisesti kesä tosin loppui eilen, mut kun katsoo tota ens viikon sääennustetta, ni ei se siltä näytä ;) Koko viikoks luvattu yli 28 astetta, joten kyl tääl tarkenee.
Keskiviikkona tosiaan lähdettiin Byron Bayhin, joka on vähän yli tunnin ajomatkan pääs täältä Surfersista etelään. Vaihdettiin osavaltiota ja samalla pitikin siirtää kelloja tunnilla eteenpäin. Matka oli siis Griffithin yliopiston vaihtareille ja meitä oli yhteensä noin 120.
Menomatkalla pysähdyttiin sellasessa eläinpuistossa (Currumbin wildlife sanctuary). Siellä kierreltiin pari tuntia ja nähtiin muun muassa krokotiili paistattelemas päivää. Tietysti bongattiin koalat, vompatit ja kengurutkin. Koalat oli kyl niin leppoisia otuksia, ihan mun lemppareita. Ne vaan hengas jossain oksanhaaras ja nukkui. Välis oikoivat jäseniään ja mutustivat pari eukalyptyslehteä ja sit jatkoivat uniaan :D Kengurujen keskelle päästiin kävelemäänkin ja yks lähti seuraamaan meitä. Tietysti sit sitä piti syöttää. Niillä nuoremmilla kenguruilla on tosi pehmeä karva.
Tuolta puistosta jatkettiin sit varsinaiseen määränpäähän: Byron bayhin. Siellä meitä odotti patikointi Australian mantereen itäisimpään paikkaan, joka oli sellanen majakka. Maisemat oli kyl upeet.
Torstaiaamuna mun ryhmä (porukka oli jaettu kolmeen ryhmään aktiviteetteja varten) lähti melomaan. Mentiin sellasilla kakspaikkaisilla kajakeilla. Se oli aika kivaa noissa aalloissa. Varsinkin rantaan päin tultaessa aalloista sai aika hyvät vauhdit, jos osas ajottaa melomiset oikein :D Ja välis tuntui, niinkuin olis ollu jossain vuoristoradassa tai isossa viikinkilaivassa :)
Melontaretken huippuhetki oli se, kun delfiiniparvi tuli noin 5 metrin päähän meistä. Niitä oli noin 10 ja niillä näytti olevan hyvinkin hauskaa hyppiessään siel aalloissa. Harmitti vaan, et en voinu ottaa kameraa mukaan (siin ei oo sellasta vedenkestävää kuorta) enkä siis saanu niistä kuvia.
Iltapäivällä meidän ryhmä pääsi sitten surffitunnille. Se oli tosi hauskaa!! Se kävi kyl todellakin urheilusta. Ei tarvi ihmetellä enää, et miten surffarit pysyy niin hyväs kunnos. Pääsin laudan päälle seisomaan (ihan aalloissakin) ja sain muutamia aaltojakin seisten. Omasta mielestäni mun meno oli ihan sulavaa -ekakertalaiseks :D Yks opettajista otti kuvia meistä ja niissä näkyi kyllä hauskoja ilmeitä, kun porukka oli niin keskittyny siihen mahalta jaloille -osuuteen ja sen jälkeen tasapainon säilyttämiseen.
Illalla meillä oli hostellissa BBQ-illallinen. Sää ei ihan tosin suosinu tota, koska alkoi sataa. Mut eipä se sit paljon haitannu. Meillä oli myös elävää musiikkia, kun yhden miehen didgeridoo-bändi viihdytti meitä. Se mies soitti didgeridoon lisäks rumpuja, aika hauskan kuulosta.
Perjantaina oli 'vapaapäivä' jrjestetyistä aktiviteeteista. Osa porukasta lähti laskuvarjohyppäämään, mut eivät olleet itse asias päässeet koneesta alas liian tuulisen ilman takia. Ite tutustuin muutaman kaverin kans Byron bayn kauppoihin ja keskustaan ja sen jälkeen rantaan. Byron bay on aika lailla sellasen pikkukylän oloinen, kuitenkin suosittu surffauspaikka, joten siel oli paljon hostelleja ja hotelleja. Iltapäiväl suunnattiin sit takas kotiin. Reissus tutustui kyl hyvin muihin vaihtareihin. Näppituntumalta amerikkalaisia on noin puolet kaikista vaihtareista ja seuraavaks isoin ryhmä on kanadalaiset. Ruotsalaisia on myös yllättävän paljon.
Eilinen ja tää päivä on menny vaihteeksi rennoissa merkeissä. Tänään aamulla loikoiltiin kämppiksen kaa altaalla. Iltapäiväl tavattiin sit Anne ja Jani ja mentiin keilaamaan, jonka jälkeen juhlistettiin loman loppumista aivan järkyttävän hyvillä jätskeillä :) Lukukausi alkaa siis huomenna, mulla tosin on ekat luennot vasta keskiviikkona. Vielä on siis pari päivää aikaa totutella ajatukseen koulunkäynnistä ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eipä sun juttuja voi muuta kuin lukea suu auki ja päivitellä!!! Ollapa vielä opiskelija!
VastaaPoistaIhan mahtavaa tuntuu sinulla olevan päivästä toiseen!Oltiin mekin Eevastiinan kanssa tänään luistelemassa, siis Eevastiina luisteli ja minä istuin kentän laidassa ja katselin. Oli kaunis auringonpaiste, niin että mikä oli istuessa. Mutta että + 28 C, olisi se poikaa!!
VastaaPoistaTerv. mummi
Tosi huvittavaa, miten samanlailla asiat näyttävät menevän. Mulla delfiinit olivat vain 20 metrin päässä. Sano nyt vielä, että hyvän jätskin ostit siitä Surfersin keskusostarin viininpunaisella kyltillä varustetusta tanskalaishenkisestä jäätelöpaikasta?
VastaaPoistaMistä sait kämpän?
PS. Kohta sulle tullaan tuputtamaan lippuja sellaisiin baarikierrosiltoihin. Niissä on nyt vielä tähän aikaan älyttömästi jengiä. Kannattaa ehkä kokeilla, vaikkei ihan rahan arvoista olekaan. Säästä ranneke, sillä pääsee muiluttautumaan seuraavalla kerrallakin porukan jatkoksi.
T. Antti
Joo itse asias käytiin ostamas jätskit juurikin tuosta mainitsemastas jätskipaikasta :D
VastaaPoistaAsunto on the Sands siinä Espalla, noin 500 metriä siitä mäkistä sun kämpälle päin :)
ja se jätski oli todella hyvää!! :D:D
VastaaPoista